FIN5 2015 - Vuoden vaativin suunnistustapahtuma

Yläneen Pelimannit ja Mynämäen Mieslaulajat konsertoivat Fin5-viikolla

Fin5-suunnistajille on tarjolla paikalliskulttuuria välipalaksi tiistai-iltana 30.06.2015 klo 19.00 Mynämäen lukion juhlasalissa. Kattauksessa on tarjolla taidokasta pelimannimusisointia kuin perinteistä ja kevyempää mieskuorolaulua. Konsertti kestää reilun tunnin.

Miksi juuri Fin5-viikolla, syytä ei tarvitse kaukaa hakea nimittäin mieslaulajien musiikillinen johtaja Jarmo Jokila ei suunnistuspuolella esittelyjä kaipaa.

MieslaulajatYläneen Pelimannit on v. 1972 perustettu pelimanniryhmä. Tällä hetkellä yhtyeessä soi kaksi hanuria, kolme viulua, yksi alttoviulu, harmoni/pimpparauta, klarinetti, kitara, kontrabasso ja mandoliini. 

Kotiseudullaan Mieslaulajat on erittäin suosittu ja sen konsertteja odotetaan. Huippuna on 600 kuulijan 80v-juhlakonsertti 2012 ja viime Joulukonsertissa Mynämäen kirkon täytti 320 kuulijaa. Seitsemättä vuotta kuoron taiteellisena johtajana toiminut Kristina Raudanen on ammattimaisella otteellaan on onnistunut siirtämään energiaansa kuoron esittämiseen. Uusien sovitusten suhteen kuoro on paljolti omavarainen. Välillä säestäjänä digihanuria näpeilöivän Jokilan kynästä on syntynyt toista sataa mieskuorosovitusta.

Fin5-viikon teemaan sopien ilta pyörähtää käyntiin Uuno Olkkosen säveltämällä ”Suunnistajan marsilla” pelimannien esittämänä.

Kympin hintaisia konserttiohjelmia voi lunastaa ennakkoon Mynämäen kisakeskuksen infosta ja ovelta klo 18 alkaen. Saliin mahtuu n 300 kuulijaa.

Tervetuloa!

Mynämäen Mieslaulajien tarkempi esittely

Yläneen pelimannin kotisivut

Kuvia